Konfliktien maaperä
Uskon, että meillä kaikilla on sama toive: elää yhdessä hyvillä mielin. Sopu on arvokas päämäärä niin työpaikoilla kuin kodeissakin.
Tavoitteesta huolimatta tosi elämä tuo kuitenkin jatkuvasti eteen ristiriitoja. Sopua koetellaan niin paljon, että ajatus harmoniasta kuulostaa lässytykseltä. Moni yrittää loppuun asti välttää tilanteiden eskaloitumista siihen pisteeseen, jossa viha ja pettymys purkautuvat. Eikä ihme - kuvataanhan usein riitoja myrskyiksi, eripuraa rutoksi tai konflikteja sodiksi. Kukapa niitä elämäänsä toivoisi!
Moni pelkää konflikteja, koska niistä on huonoja kokemuksia. Minullakin. Puhuminen on voinut johtaa ristiriitojen syvenemiseen. Syyllisten etsiminen on tuottanut häpeää. Tunteiden vallassa on tapahtunut ylilyöntejä, huonoa käytöstä, jopa haukkumista tai väkivaltaa. Ja monen arkikokemus on, että konfliktit seuraavat aina toisiaan - ne vyöryvät aaltoineen aina uudelleen ja uudelleen parisuhteissa, työtiimeissä, ihmissuhteissa. Mikään ei näytä muuttuvan. Yksi itkee ja toinen huutaa. Puhuttu ja purettukin on, mutta jostakin ne samat riidat aina puskevat läpi. Rauhantahtoisten ihmisten johtopäätös on se, että niellään tunteet ja ollaan välittämättä. Vältetään riitoja. Eikä se auta mitään. Uuvuttaa vain.
Huonojen konfliktikokemusten vuoksi emme usein kykene näkemään, mitä hyvää ristiriitatilanteisiin voi sisältyä. Konflikteissa on aina kyse asioista, jotka ovat meille arvokkaita ja merkityksellisiä. Siellä, missä kaksi tai useampi ihminen toimii yhdessä, on aina konflikteja - niitä ei voi välttää erakoitumatta. Konfliktit voivat tehdä työtiimeistä tehokkaampia, pariskunnista läheisempiä ja joukkueista vahvempia, jos ne kohdataan ja käsitellään oikein. Konflikti on aina mahdollisuus olla oikeasti merkityksellisten asioiden äärellä.
Ihmisten erilaisuus ei selitä konfliktien syntyä. Erilaisuus on liian ilmeistä. Pikemminkin konfliktien taustalla vaikuttaisi olevan ihmisten samankaltaisuus. Jokaiselle taaperoikäisen kanssa hiekkalaatikolla istuneelle vanhemmalle on tuttu tilanne, kun kaksi lasta nahistelee samasta lapiosta, vaikka vieressä lojuu kasoittain muita lapioita, ämpäreitä ja kaivinkoneita. Pariskunnat riitelevät ajankäytöstä, koska toinen pitää tiukemmin kiinni omista menoistaan ja toinen hoitaa lapset. Kahden työntekijän välit ovat tulehtuneet, koska toisen idea otettiin käytäntöön ja toisen hylättiin.
Ranskalainen filosofi René Girard puhuu mimeettisistä malleista. Me katselemme toisia ihmisiä ja jäljittelemme itsellemme tavoitteita ja toiveita. Mainosteollisuus on oivaltanut tämän hyvin tehokkaasti - se luo meille jatkuvasti tarpeita, joiden haluamme täyttyvän. Samaan aikaan toiset ihmiset ovat meille este omien toiveittemme toteutumiselle, koska resursseja on liian vähän: vain yksi suosikkilapio hiekkalaatikolla; vain toinen puolisoista voi juosta harrastuksissa, koska lapsia ei voi jättää keskenään kotiin; yhden työntekijän idean toteutuminen töissä jättää muiden ideat pöydälle.
Konfliktien maaperä on ihmisten tarpeiden ja toiveiden samankaltaisuuksissa. Niissä koemme epäreiluutta ja pettymyksiä. Kun konflikti eskaloituu näkyväksi - se räjähtää olohuoneessa tunneryöppynä tai huutona työpisteellä - ovat takana jo konfliktin heräämis- ja vahvistumisvaiheet, joiden ymmärtäminen on tärkeää konfliktien käsittelyssä. Konfliktissa ei ole kyse paperipinosta työpöydällä tai tyhjentämättömästä tiskikoneesta, vaan paljon isommista asioista.
Heräämisvaiheessa tapahtuu jotakin, mikä synnyttää haastavan tunteen meissä. Se voi olla kokemus sivuutetuksi tai loukatuksi tulemisesta. Se voi olla kokemus arvostelluksi tai vähätellyksi joutumisesta. Se voi olla pettymys toteutumattomasta lupauksesta. Oleellista on, että tunne-elämämme ilmoittaa itsellemme jonkin olevan pielessä. Jos tapaus on kertaluonteinen, selviämme tilanteesta ehkä vain olan kohautuksella ja unohduksella. Varsinaisten konfliktien taustalla on sen sijaan usein pidempi sarja toistoja, jotka vahvistavat meissä epäoikeudenmukaisuuden tai pettymyksen tunteita. Tämä konfliktin vahvistumisvaihe voi jatkua kuukausia tai vuosiakin, mikäli vääryyden kokemukset niellään ja padotaan sisimpään. Näin konflikti kerää energiaa.
Lopulta mitta tulee täyteen ja konflikti eskaloituu näkyväksi. Kiihtymisvaiheessa ristiriidat pulpahtavat esiin kuin jäävuorenhuippu meressä. "Sä et ikinä..." tai "Sä aina..." ilmaisut kertovat taustalla vaikuttavista toistuvista kokemuksista. Saattaa olla, että vasta tässä vaiheessa ristiriitojen vakavuus tulee näkyväksi myös työkavereille tai esimiehelle, jotka ovat voineet tietämättään vaikuttaa konfliktin syntyyn. Mies on voinut pelata monta kierrosta golfia aavistamatta lainkaan vaimonsa katkeruutta kotona.
Konfliktin sovittelun näkökulmasta oleellista on se, että nyt ristiriita on näkyvissä. Jos jäävuoren huipun painaa pinnan alle, se pulpahtaa taatusti esiin uupuneiden osallisten syliin. Siksi parasta on katsoa koko jäävuorta - ei vain sen huippua.
Kuinka sen voi tehdä? Tähän vastaan seuraavassa blogissani.