Kulttuurieroja
Kun matkustaa kauas, pääsee taatusti vieraan kulttuurin keskelle. Mutta oletko huomannut, kuinka läheltä itseäsi voit löytää kulttuurieroja?
Ruoka on yksi kulttuurijuttu. Kerran astuin sisään lähikaupan ovesta ystäväni kanssa yhtä aikaa ja teimme päivittäiset ostokset samaan tahtiin. Aika pian huomasimme, että meillä oli hyvin erilaiset ruokakorit. Nauroimme sille, kuinka paljon ruokakulttuurimme poikkesivat.
Tämä kokemus sai minut huomaamaan, että yllättävän läheltäkin voi löytää kulttuurierojen kaltaista vaihtelevuutta. Otetaan esimerkiksi kieli. Suomeakin voi puhua yllättävän monella tavalla - ja juuri siten kuin ihmiset ovat omissa perhekulttuureissaan oppineet. Kieli taas välittää arvoja, asenteita ja päämääriä. Kauas matkustaessamme näitäkin kulttuurieroja ihmettelemme, mutta tiedostammeko me niitä vaikkapa työpaikoilla?
Kun Korhonen ja Virtanen työskentelevät yhdessä, voi päivän aikana tapahtua monta kulttuuritörmäystä. Korhosta innostaa Virtasen tapa puhua ja saada kaikki usein nauramaan. Virtanen taas ihmettelee Korhosen suhtautumista pomoon: Korhonen on aina valmis nousemaan ylös, kun kuulee johtajan askeleiden lähestyvän. Voisiko sillä olla vaikutusta tähän, että Korhosen suvussa on monta sotilasta, isä mukaan lukien?
Meidän olisi tärkeä lähestyä kulttuurinäkökulman avulla erityisesti ihmisten välisiä konflikteja. Kuinka monta erilaista tapaa onkaan suhtautua ristiriitoihin, mokiin tai haasteisiin! Useinhan me ajattelemme, tunnemme ja toimimme vaikeissakin tilanteissa niin kuin olemme tottuneet. Toistamme malleja, joita olemme aivojemme kehittyessä katselleet. Jos Korhosilla on tunteet huudettu esiin ja Virtasilla kipeät asiat vaiettu, niin mitenköhän he onnistuvat ratkaisemaan keskinäiset haasteet töissä? Ja lisämausteen soppaan voi vielä tuoda pomo, jonka mielestä haasteet ovat aina jonkun syytä.
Kaukaiseen kulttuuriin me suhtaudumme usein arvostaen ja tarkkaillen. Yritämme ymmärtää ja ehkä jopa oppia. Teemme vertailua suhteessa omaan kulttuuriimme. Voisiko tätä kaikkea soveltaa suhteessa läheltäkin löytyviin kulttuureihin?